Asunto-osakeyhtiö Otsonkallio

Taru Tappola, 2005

Vuonna 1955 valmistunut As. Oy Otsonkallio kuuluu "vanhaan Tapiolaan", puutarhakaupungin ensimmäiseksi valmistuneen itäisen lähiön toiseen rakennusvaiheeseen (1954-1955). Alueen suunnittelijoiksi valittiin neljä arkkitehtiä: Aulis Blomstedt, Aarne Ervi, Viljo Revell ja Markus Tavio. Jokainen heistä suunnittelija sijoitti oman rakennusryhmänsä maastoon varsin vapaan asemakaavan puitteissa.

Kukkulan kuningas

Otsonkallioksi nimetty, osittain soinen kukkula oli alueen korkein. Se oli näyttävä ja haasteellinen rakennuspaikka. Nykyisen lipputangon paikkeilla oli aikoinaan seissyt Hagalundin kartanon tuulimylly. Arkkitehti Markus Tavio suunnitteli Otsonkalliolle kaksi pitkää lamellitaloa ja kolme pistetaloa maastonmuotoja mukaillen viuhkamaiseksi, etelään avautuvaksi sommitelmaksi. Talojen ylimmistä kerroksista näki merelle. Lopputulos oli eräänlainen yhteenveto rakennustaiteen eri koulukuntien vastakohtaisistakin ihanteista. Toisaalta taloryhmä muistuttaa perinteistä kaupunkimaista, suojaisen pihan ympärille kääriytyvää umpikorttelia, joka tosin on kulmista ja alaosastaan avattu. Samalla talojen ryhmittely kuitenkin noudattaa puutarhakaupunkiajattelua, jossa talot sijoitetaan luontoon herkästi maaston muotoja mukaillen. Rakennusten sijoittelussa on kuitenkin myös 30-luvun funktionalismin geometristä kurinalaisuutta ja kukkulan lakipisteenä jopa monumentaalisuutta. Otsonkallion talojen arkkitehtoninen ilme sen sijaan on varsin pelkistetty. Sitä luonnehtii oivallisesti arkkitehti Hilding Ekelundin kuvaus funktionalismin rakennustaiteellisista ihanteista vuodelta 1940: "...Selvää on, että kaikkea turhaaja kallista loisteliaisuutta on vältettävä...Tämä koskee myös talon ulkopuolta: kaiken tyhjän koreilun tulee olla pannaanjulistettua ja yksinkertainen, selvä julkisivu muodostaa aina parhaan kehyksen asunnolle, joka on tarkoitettu nykyaikaisille, selväpiirteisille ihmisille. Koristelusta huolehtii luonto: vapaasti kasvavat puut, köynnöskasvit, nurmikot, kalliot ja kukkaset..." Toki yksinkertaistamisen pakko oli myös sotien jälkeisen niukkuuden sanelemaa. Linnoitusmainen ulkonäkö ja pitkät muurimaiset talot koettiin ilmeeltään myös hieman tylyinä jakasarmimaisina. Rakennusryhmä tuli tunnetuksi mm. lempinimillä "Kiinan muuri" ja "Kakolanmäki". Otsonkalliota rakennettaessa elementtirakennustekniikka oli vielä kokeiluasteella ja perinteisiä menetelmiä kalliimpaa. Niinpä taloryhmä muurattiin perinteiseen tapaan tiilestä ja julkisivu roiskerapattiin. Markus Tavio (1911-1972) suunnitteli Tapiolaan As. Oy Otsonkallion lisäksi Kimmeltien Viisikko-ryhmän, Menninkäisentie 2:n sekä Naavakalliontien asuintalot. Muita Tavion suunnittelemia asuinrakennuksia on Munkkivuoressa, Herttoniemessä. Puotilassa, Pajamäessä ja Pohjois-Haagassa. Westendissä ja Matinkylässä on Tavion suunnittelemia rivitaloja.Tavion julkisia rakennuksia ovat mm. Meilahdenkirkko (1954) ja osa hotelli Kalastajatorppaa. Otsonkallion suunnitteluun Tavion toimistossa osallistuivat Unto Irmala ja Veijo Hurmerinta.

Tarkan markan talo

Tarina kertoo, että Otsonkallion suunnitteluvaiheessa tulevat asukkaat saivat valita, rakennetaanko taloihin parvekkeet vai sijoitetaanko pihalle kahluuallas - ja valituksi tuli allas. Parvekkeiden poisjättö oli kuitenkin rakennuttajan sanelema kustannuskysymys, johon asukkaat tuskin saattoivat vaikuttaa. Tapiolan rakennuttaja, Asuntosäätiö, kiristi ensimmäisen rakennusvaiheen jälkeen kukkaronnyörejä ja vaati mahdollisimman taloudellista rakennustapaa. Taloyhtiön suuren, suojatun pihan ajateltiin luultavasti korvaavan parvekkeet, ja ehkäpä altaat pantiin pihalle lohdutuspalkinnoksi. Tapiolan asunnot kuuluivat valtion aravalainoituksenpiiriin, ja tähän liittyvät määräykset säätelivät asuntojen varustetasoa ja pinta-alaa. Asuntojenkeskipinta-ala ei kerrostaloissa saanut ylittää 50m2. Markus Tavio teki kuitenkin ihmeitä tiukkojenrajoitusten puitteissa. Hänet tunnettiin erinomaisena pohjaratkaisujen laatijana ja luotettavana annetussa budjetissa pysyjänä. Heikki von Hertzenin mukaan Tavion rakennuksissa "asunnon toimivuus, kalustettavuus, helppohoitoisus ja viihtyvyys oli usein toteutettu esikuvallisella tavalla". Otsonkallion asunnot antavatkin neliöitään avaramman vaikutelman. Ydinperhe oli asuntosuunnittelun kyseenalaistamaton lähtökohta. Naisten kotitaloustyön ja lastenhoidon vaatima tilankäyttö pyrittiin ottamaan huomioon asuntojen suunnittelussa, ja suunnitelmista pyydettiin lausuntoja kotitalousasiantuntijoilta ja perheenemänniltä.

Palvelut pelasivat

1950-luvulla kärsittiin vielä sotien jälkeisestä puutteesta, asuntopulasta ja ahtaudesta. Pääsy upouuteen sisävessalla ja kylpyhuoneella, juoksevalla vedellä, keskuslämmityksellä ja modernilla (tosin jääkaapittomalla) keittiöllä varustettuun asuntoon oli monille toiveiden täyttymys. Niin myös Otsonkallioon valituille uusille asukkaille. Asuntoja anottiin Asuntosäätion taustalla olleiden etujärjestöjen kautta. SAK:lla, Virkamiesliitolla, Väestöliitolla, Mannerheimin Lastensuojeluliitolla, Vuokralaisten keskusliitolla ja Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liitolla oli jokaisella oma asukaskiintiönsä. Ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan pistetaloihin toukokuussa 1955. B-talo (raput H-O) sai asukkaat kesäkuussa, ja viimeiseksi päästiin asumaan A-taloon (raput A-G). Otsonkalliolle asettumista helpotti se, että Mäntyviidan alue oli rakennettu valmiiksi 1954, ja suurin osa keskeisistä palveluista oli jo olemassa. Palveluja löytyikin joka lähtöön, ja lähempää kuin nykyään. Vuoteen 1956 mennessä asukkaita palvelivat jo posti, pankki, kolme siirtomaatavarakauppaa, kolme maito- ja leipäkauppaa, kaksi liha- ja kalakauppaa, kolme tekstiilimyymälää, taloustavarakauppa, rohdoskauppa, kirjakauppa, kaksi kampaamoa, kolme pikkukahvilaa, autohuoltoasema ja elokuvateatteri. Kino Tapiolassa pidettiin aluksi myös jumalanpalveluksia. Hagalundin kartanolla oli karjaa, ja sieltä käytiin ostamassa maitoa. Kartanon kasvihuoneilta ostettiin kurkkua ja tomaatteja. Tapiolaa suunniteltaessa oli pidetty todennäköisenä, että alue liitettäisiin jossakin vaiheessa Helsinkiin. Harva varhaistapiolalainen mielsikään itseään espoolaiseksi; asukkaiden identiteetti oli pikemminkin tapiolalainen. Työpaikat olivat pitkään lähinnä Helsingissä. Yksityisautoja oli 50-luvulla harvalla, ja 60-luvullakin auto oli vain joka toisella taloudella. Helsingin ja Tapiolan välinen bussilikenne oli aloitettu 1954. Myös Otaniemeen pääsi bussilla. Yhteydet olivat tiheät, Tapiolan ja Helsingin välillä kulki vuonna 1956 peräti 82 vuoroa päivässä. Ensimmäinen bussi Helsingistä lähti klo 05.40 ja viimeinen 01.10. Silti bussit olivat aina täynnä, niihin "mentiin litistymään". Ennen vesitornin rakentamista vedenpaine ei aina riittänyt. Silloin pihaan ajoi säiliöauto, ja lapset lähetettiin ämpäreiden kanssa hakemaan vettä.

Lasten linna

Otsonkallio on yhä Tapiolan lapsirikkaimpia taloyhtiöitä. 50-luvulla lapsia oli vielä monin verroin enemmän. Arviot vaihtelevat 250:stä 300:aan, joka tapauksessa lähes kaikissa perheissä oli 2 tai 3 lasta. Mäntyviidan postin ulkopuolella kiemurteli lapsilisäpäivinä otsonkalliolaisten äitien pitkä jono. Vuonna 1990 alle 16-vuotiaita lapsia asui taloyhtiössä 35. Nykyään lapsia on reilu nelisenkymmentä. Aravaehdot suosivat monilapsisia perheitä, ja kaksioihin ja kolmioihin pääsivät asumaan perheet, joissa oli kaksi lasta tai enemmän. Tosin nelilapsisia suurempia perheitä ei Otsonkalliolle muuttanut, sillä taloyhtiöstä puuttuivat suuret asunnot. Perheen päälukuun laskettiin myös kotiapulainen. Aikana jolloin äitiyslomat olivat hyvin lyhyitä ja lastentarhoja ei käytännössä ollut, kotiapulainen oli työssäkäyvien äitien perheissä välttämätön. Apulainen oli 50-luvulla lähes joka toisella Otsonkallion perheistä. Yksi asunnon huoneista oli yleensä apulaisen käytössä. Pihaan 1956 hankitut keinut olivat luonnollisestikin varsin varattuja. Tarina kertoo, että lapset halusivat herätä mahdollisimman varhain päästäkseen keinumaan - jo aamukuudelta alkoi olla jonoa. Otsonkallion lapset saivat 50-luvulla leikkiä pihalla varsin vapaasti keskenään. Isät ja suuri osa äideistäkin olivat kodin ulkopuolella töissä, ja naiset lisäksi kiinni kotitöissä. Apulaistenkin päivästä huushollaus nieli leijonanosan. Jonkin verran lasten touhuja valvoi talonmies. Lasten leikit laajenivat myös ympäröiviin metsiin, joihin tehtiin majoja. Kalliolla ja talon takana laskettiin mäkeä pahveilla. Ensimmäinen syntyperäinen otsonkalliolainen on Sirkka Puron tytär Outi, joka syntyi perheen asuttua Otsonkalliolla 19 päivää 1955. Tapiolan suunnittelussa lapset olivat ideologisesti tärkeässä asemassa - olihan alueen tarkoitus olla esimerkillinen kansakunnan tulevaisuudentoivojen kasvuympäristö. Menninkäisentielle valmistui1954 yhä lastentarhana toimiva Lastentalo, jossa aluksi toimi neuvola ja jonkin aikaa myös koulu ennen Aarnivalkean koulun valmistumista 1956.Tämän jälkeen talo jäi lastentarhakäyttöön. Tapiolassa toimi myös esikoulu vuodesta 1961. Alueen koulut olivat pullollaan otsonkalliolaisia, ja olipa Aarnivalkean koulussa oma otsonkalliolaisten luokkakin. Otsonkalliolla asui lastentarhanopettaja, joka vei talon esikoululaisjoukon mukaansa mennessään töihin lastentarhaan. Näin äitien ei tarvinut lähteä edestakaisin pienempien sisarusten kanssa.

Kerhoja ja yhteistoimintaa

1950-luvulla arki, työ ja kotityöt veivät asukkaiden ajan, eikä talon asukkaiden yhteistoimintaa kovin paljon ollut. Tapiolan alueella toimi kuitenkin laajemmin lukuisia erilaisia yhdistyksiä. Vuosien varrella taloyhtiön yhteistoiminta on elänyt erilaisia vaiheita kulloinkin aktiivisten otsonkalliolaisten mukaan. Ensimmäisen kerran taloyhtiön merkkipäivää juhlittiin 20 vuotta sitten 30-vuotisjuhlissa, ja vuonna 1995 pidettiin 40-vuotisjuhlat. 1990-luvulla asukastiedote Otson sanomat kertoi ajankohtaisista tapahtumista. Talon tiloissa on kokoontunut erilaisia kerhoja pyhäkoulusta partiolippukuntaan ja valokuvauskerhosta Otson omituinen -lehteä toimittaneeseen lasten lehtikerhoon, joka toimi 80-luvulla. 90-luvulta lähtien on kokoontunut mm. seniorikerho joka toinen viikko, ja vuodesta 1998 mammakerho pihalla viikoittain. Kerhoille saatiin tilaa, kun P-talon kuivaushuoneet kunnostettiin 1990 talkoovoimin asukkaiden kerho- ja askartelutiloiksi. Tiloissa on pidetty mm. pienimuotoisia myyjäisiä, syöty jo perinteeksi muodostuneet laskiaishernekeitot ja -pullat ja aikaisempina vuosina myös adventtitorttukahvit. Kotipolku-niminen lasten kerho toimi R-rapun kerhotiloissa vuosina 1995-2003. Irma Antikainen ja Soja Kakko vastasivat tarpeeseen saada lapsille kodinomainen iltapäiväkerho mukavassa ympäristössä. 1996 alkaen Kotipolkuun kuului myös aamupäivisin kokoontunut pienten lasten kerho. Kotipolku järjesti mm. yhteiset jouluglögit sekä kauden päättäjäiskakkukahvit keväisin, ja kerran paistettiin seitsemän litran vohvelitaikina kaikille pihassa oleville ja kotiin töistä palaaville. Kotipolussa toimi pari vuotta myös kuvataidekerho ja vuoden verran englannin kerho Kids Club sekä muskariryhmä.

Pihan iloja

Otsonkallion talonmiehenä toimi alusta 1960-70 lukujen vaihteeseen saakka legendaarinen Ihalainen. Hänen jälkensä talonmiehinä olivat Suominen ja Juvonen, ennen kuin instituutio lakkautettiin ja talonmiehen tehtävät siirtyivät huoltoyhtiölle. Ihalainen oli erittäin pidetty. Hän ojensi ja ohjasi lapsia lujasti mutta ystävällisesti, poimi heille kesäisin vadelmia ja jäädytti talvisin luistinradan. Ihalainen oli tarkka siitä, että ylimääräistä tavaraa ei jätetty porraskäytävien eteen. Hän keräsi irtotavarat päivittäin keskelle pihaa isoksi kasaksi. Pihalla oli 1960-luvulle saakka kaksi luonnonkivillä reunustettua kahluuallasta. Vesi ei kuitenkaan tahtonut pysyä niissä, joten niihin valettiin betonipohja.Talonmies Ihalainen hoiti altaita huolella, tyhjensi ja pesi joka ilta tai varhain aamulla. Lopulta kuitenkin altaan puhtaanapito tuli liian kalliiksi ja hankalaksi, ja jätevesimaksut liian suuriksi. Altaat täytettiin ja tilalle tehtiin pelikenttä. A-B-portaiden edessä maasto oli soinen ja siinä kasvoi suopursuja. Lätäköiden yli kuljettiin lautoja pitkin. Myöhemmin kuoppa täytettiin ja siihen istutettiinpuita, aluksi mäntyjä, jotka eivät menestyneet, ja sen jälkeen koivuja, jotka ovat paikalla yhä. Roskalaatikot sijaitsivat aluksi keinujen takana rinteessä. Keinut, rekkitangot, keinulaudat ja pieni hiekkalaatikko olivat pihassa alusta alkaen. Pitkän talon takana, nykyisen parkkipaikan puolella pitivät puutarhaa ainakin rouva Niskanen ja Beckerit. Siellä on edelleen jäljellä joitakin puutarhakasveja.´ Nykyasukkaan näkökulmasta piha on - asuntojen hyvinsuunnitellun pohjaratkaisun ohella - Otsonkallion suurimpia vahvuuksia. Arvostukset ovat kuitenkin aikojen kuluessa vaihdelleet. Piha ja luonnonläheisyys olivat arvossaan myös 50-luvulla, mutta 60-70-luvuilla Tapiolan kaltaisia "metsälähiöitä" alettiin arvostella; niitä pidettiin liian väljästi rakennettuina, virikkeettöminä ja asukkaiden eristäytymistä lisäävänä. Asuinalueilta vaadittiin tiiviyttä, ja keskeinen arvo ei enää ollutkaan läheisyys luontoon, vaan sieltä mahdollisimman nopeasti pois pääseminen, liikenne- ja muut yhteydet, "kompaktikaupunki ja kontaktikaupunki". 1970-luvulla ajan henki oli vähällä jyrätä Otsonkallion pihankin: sitä kerrotaan kaavaillun autojen parkkipaikaksi. Hanke saatiin kuitenkin kaadettua. 2002 tehtiin pihalla suuri remontti, jossa pihan kiertävä asfalttitie uusittiin ja siihen rakennettiinvesikourut ja kunnon kallistukset. Ajoitus olikin onnekas vuoden 2004 sateisen kesän takia. 50-vuotisjuhlavuonna piha on saanut uudet hienot leikkivälineet. Vanha laho kiipeilyteline purettiin ja samalle paikalle saatiin uusi leikkimökki. Hiekkalaatikko uusittiin, ja käyttämättä jääneet rekkitangot poistettiin. Myös liukumäki on uusi. Pihalle on myös saatu aikuisten vapaa-ajanvälineitä: grillaus on viime vuosina tullut aina vain suositummaksi, joten vanha grilli kunnostettiin ja toinen rakennettiin kesän 2005 iloksi. elokuussa 2005 Taru Tappola Muistojaan Otsonkalliolta kertoivat muisteluillassa ystävällisesti Sirkka Puro, Jenny Manninen ja Anna-Liisa Kainulainen. Tietoja kirjasivat ylös Taru Tappola, Ulla Suomi sekä Tove Rosenberg, joka kokosi myös muita tietoja Otsonkalliosta ja erityisesti kerhotoiminnasta. Tietoja on myös saatu Olavi ja Liisa Montinilta, vanhoista Otson Sanomista sekä Tapiolaa käsittelevästä kirjallisuudesta.